Sen verran voimakas etelätuuli oli alkuviikosta, että joenpinnat tietysti nousivat hurjaa vauhtia ja alkuviikon sade vielä edisti asiaa. Näissä ensimmäisissä kuvissa näkyy Wipe Out -rata, joka oli aika lailla veden vallassa, mutta siellä ne ysiluokkalaiset vaan vielä juoksivat edestakaisin.
Koululaisten (siis teinien) luokkaretket onneksi loppuvat huomenna, viikonlopun yli on enää viiden hengen ryhmä. Naurettiinkin, että ovatkohan he erityislapsia ja näin siis aiheuttavat ehkä enemmän hankaluuksia kuin vaikka 30 hengen porukka. No nähtäväksi jää. Olen kuitenkin saanut tarpeekseni verhojen jatkuvasta korjailusta, rikkinäisistä sängyistä, purukumiyllätyksistä ties missä ja limsan kannosta jääkaappiin. Ja minä olen sentään ollut onnekas, enkä ole joutunut olemaan joka ilta keittiössä tekemässä pitsaa ym.
Kun saavuimme noin kuukausi sitten, kaikki oli niin harmaata. Nyt hetkessä on maisema muuttunut, eikä sitä ole oikein edes ehtinyt huomaamaan. Tänään oli lämpöisen päivän päälle kesäsade, ja se tuoksui niin hyvältä. Olen kuitenkin erehtynyt katselemaan joidenkin ystävien/tuttujen kuvia Facebookissa, ja niin, se Suomen kesä. Se näyttää niin mahtavalta. Ne sireenipuskat, rantakuvat, meri (ei se täällä meri näytä samanlaiselta), purjeveneet (mulla on niiin ikävä purjehdusta).. Jos ei vielä ensi kesänä Suomessa, niin kuitenkin jossain, missä pääsemme purjehtimaan. En ole kaupunkilaisasuja, mutta kesäisin voisin ehkä asua Hesassa, jotta pääsisin merenrantaan, ne maisemat ovat vain niin upeita. Ja siellä olisi paremmat saumat harrastaa purjehdusta! Tämä kaikki purjevenehaaveilu kulminoituu kyllä siihen, että johonkin on päästävä. Ollaanhan tästä Markin kanssa jo puhuttu, mutta nyt IHAN oikeasti tuntuu siltä, että sama kuvio alkaa riittämään ja uusille reissuille / maisemille on päästävä. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti